Luokittelu vain mutkistaa asioita

Kansanedustaja Tom Packalénin ehdotus kaupungin asuntojen
ihmisten pisteyttämisestä sekä vuokralaisten siirtämisestä sen perusteella
omille alueillaan mutkistaisi entisestään vaikeuksissa olevien ihmisten
tilannetta.

Keskustelu siitä, kuinka häiriköivien naapureiden
kanssa-asujien näkökulmasta häiriköivästi käyttäytyvät asukkaat aiheuttavat
muille asukeille turvattomuuden tunnetta ja mitä asialle pitäisi tehdä, on
tosin aina aiheellinen. Joskus voi viedä pitkäänkin ennen kuin asiaan pystytään
puuttumaan ja virkavaltaa voi turhauttaa asioida samojen ihmisten kanssa
samoista asioista useita kertoja ilman, että muutosta tapahtuu. Virkavalta voi
kokea siinä toivottomuuden tunnetta, joka on ymmärrettävääkin.

Toisaalta neuvokkaista naapureista on apua: he laittavat
kanssanaapureilleen rajoja ja ohjaavat heitä kenties avun piiriin sekä pystyvät
puuttumaan tilanteisiin, joissa kenties tarvitaan lastensuojelullista apua
ja  osaavat antaa asiasta asiallista
informaatiota viranomaisille, jota tällaisessa ”nollapisteen” ympäristössä muut
kanssaongelmaiset eivät ehkä osaisi/kykenisi antamaan. Eli ts. tarvitaan
positiivisia malleja ympäristöön, jotta yksilö voisi kasvaa ja kehittyä.

Emme voi siis nk. ”karsinoida” ongelmia yksittäisille
alueille. Ja kuka sanoo, että muut alueet yhä säilyisivät ”ongelmattomina”.
Koska jokainen meistä voi ajautua myös elämässään vaikeuksiin.. ja sitten
yhtäkkiä voivat ongelmat kasautua: perheelle tulee kenties avioero, on
huoltajuuskiistoja tunteiden ryöppyessä avioeron tiimoilta.. taloudellisia
vaikeuksia tämän takia, josta seuraa vaikeuksia maksaa vuokria tai
asuntolainoja. Ehkäpä Kuningas Alkoholikin astuu mukaan kuvioihin ja sen seurauksena
ihminen joutuu jopa kadulle asumaan. Ja näitä tarinoita on paljon.. kun
juttelee ns. ”kadunmiesten” kanssa, kuulee usein kuinka entisestä,
menestyneestä bisnesmiehestä tulee rappioalkoholisti.

Ja kun sitten pohjalta tähtäät ylöspäin, jo pienet luokittelutkin
vaikeuttavat elämää.. saati sitten asuntopisteytys.

Summa Summarum: Packalénin idea on susi jo syntyessään.. 🙂

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu