Maria Rajakari Espoolaisperheenäidin visio - Yhteiskunta, jossa yrittäjyys on kannattavaa, yhteisöllisyys on itsestäänselvyys ja heikoimmista huolehditaan -

Kristillisdemokraatit hallituksessa

Kristillisdemokraatit hallituksessa

Tyypillisesti hallituspuolueiden kannatusluvut laskevat, se on aika tilastollinenkin fakta. Ministerinä ei nahkapenkeistä huolimatta ole kovinkaan helppoa olla, sen voi todeta moni entinen ministeri, joka on ehkä joutunut ryöpytyksenkin kohteeksi. Se on kovaa työtä, jossa varmasti täytyy perehtyä moneen asiaan ja olla ajan hermoilla. Miksi sitten Kristillisdemokraatit eli KD meni hallitukseen? Eihän siinä ole järkeä, jos siis ajatellaan kannatusta..tai sitä, mihin paineisiin hallitus joutuu tänä haastavana aikana.

Niinpä.. mutta taustalla voidaankin katsoa olevan asiat eikä puolueen edun tavoittelu. Hallituspuolueena voi todella saada jotain aikaan, ei se ole vain puhetta. Päivi Räsänen kirjoittaa uusimmassa blogissaan seuraavaa KD:n vaikuttamisesta hallituksessa:

"Suuri osa vaikuttamisesta on toki näkymätöntä, olemme esimerkiksi pystyneet torjumaan monia vahingollisia leikkauskohteita, vaikkapa kotihoidontuen leikkauksen. Olemme pystyneet palauttamaan jo evätyt rahankeräysluvat uskonnollisille yhdistyksille ja lykkäämään Romanian ja Bulgarian Schengen-jäsenyyden sekä varmistamaan vanhuspalvelulain ja nuorisotakuun. Pystyimme estämään hallitusohjelmasta ehdotuksen avioliittolain muuttamisesta sukupuolineutraaliksi. Jos nyt lähtisimme hallituksesta, tuo lakiesitys tulisi hallituksen toimesta ja menisi läpi varmuudella."

KD:tä on tunnetusti syytetty takinkäännöstä EU-kysymyksen suhteen. Jos nyt ajateltaisiin vaikkapa seuraavaa:

- Hallituksemme olisi kieltäytynyt auttamasta enää yhtään velkaisia EU-maita. Mitä siitä olisi seurannut, jos yhtään ei olisi neuvoteltu? Olisiko meitä enää yhtään kuunneltu jatkossa ehdottomuutemme takia? Olisimmeko todella säilyttäneet hyvät suhteemme muihin jäsenmaihin? Onko se hyvää politiikkaa?

"Jäsenvaltiot maksakoot omat pelimerkkinsä" oli yksi KD:n vaalisloganeista. Totta, tähän tulisi pyrkiä. Hallituksesta käsin voi vaikuttaa EU-politiikkaan niiltä osin kuin mahdollista. Oppositiosta käsin sitä ei voi tehdä. Maan johtajilta vaaditaan mielestäni tiukkuutta, mutta myös taitoa luovia. Ja jos se tarkoittaa kannatuksen laskua, sille ei voi mitään, mutta hyvien asioiden eteenpäin saaminen on tärkeintä. Vaalitaktisen kannan jos KD valitsisi, se tuskin olisi hallituksessa ainakaan näillä näkymin. Mutta tärkeiden asioiden kanssa ei taktikoida. Niitä tehdään. Siksi KD on hallituksessa.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------

www.maria.rajakari.palvelee.fi

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Jahas. Lemmikkityttöni Maria Rajakari is back! :)

Eiköhän unohdeta ne vaalikärhämät ja keskitytä saamaan Suomelle seuraavaksi hyvä presidentti. Itse kannatan Soinia. Niinistö on myös hyvä. Sekä Lipponen.

Uskon, että näemme aivan helkkarin hyvän vaalikimaran presidentivaaleissa.

Käyttäjän MariaRajakari kuva

En katoa minnekään, en edes kulumalla :-) Minusta ei noin vain pääse eroon. :-)

Ei Soini, Ei Niinistö, nyt keskitytään siihen, että Sari Essayjah tulee KD:n pressaehdokkaaksi, tervehdi myös uutta KD-Naisten Uudenmaan piirin puheenjohtajaa, minua ;-), ja KD-Naisten uusin julkilausuma:

http://www.kdnaiset.fi/ajankohtaista/19-uutiset/268-paetevae-nainen-pres...

Jos KD:lle ei tule ehdokasta, itse kyllä toivon, että tulee, niin KD ei puolueena asetu kenenkään ehdokkaan taakse. Yksityishenkilönä täytyy sitten miettiä ketä äänestää.

Kulta, sun vuoksesi hail Maria! Mutta silti joku noista mainitsemistani. :)

Käyttäjän mikkonummelin kuva

Keskustan epäröinnistä johtuen on herännyt varovaisia toiveita siitä, että sukupuolineutraali avioliittolaki ei menisi nyt yritetyn edustaja-aloitteen perusteella läpi. Kristillisdemokraatit saavat kuitenkin olla jatkuvasti hallitustaipaleensa kanssa varuillaan, koska soppa uhkaa kärähtää pohjaan muistakin syistä.

Perhe-eettisellä puolella oikeusministeriössä valmisteilla olevia sijaissynnytyksiä ei saisi missään tapauksessa päästää läpi KD:n hallituksessa ollessa, se on jopa sukupuolineutraalia avioliittoakin karmeampi esitys, vaikkeivät sitä monet ole tiedostaneet. EU:n velkakriisin hoitoon ja Suomen valtion lisävelkaantumisen pysäyttämiseen tulisi myös saada järkeä, asennetta ja oikeita toimenpiteitä nopeasti, jos näissä jatketaan nykylinjalla, ei KD:lla ole hallituksessa mitään jakoa.

Käyttäjän MariaRajakari kuva

Parhaansa tässä yritetään, täytyy muistaa myös, ettei 6 hengen porukalla ihmeitä aikaan saada, eri asia olisi jos meitä olisi isompi porukka..otamme kyllä vastaan KD:ssä ehdotuksia, kiitos Mikko siitä. Nyt on vaikuttamisen paikka todella.

Mä voisin olla se seiska. Ja olenkin.

Käyttäjän mikkonummelin kuva

Esimerkiksi Suomen velkaantumisen hillitsemiseksi ei nykyisellään tehdä tarpeeksi. Esitän seuraavia toimenpiteitä välittömästi toteutettaviksi:

Veronkorotukset:

- tuloveron progressiota on kiristettävä niin, että kaikkien, jotka ansaitsevat yli 30000€ vuodessa, eli noin 2500€ kuukaudessa bruttona, verotus kiristyisi tuloluokasta riippuen 1-3%.

- pääomatulojen vero saatetaan samanarvoiseksi tuloveron kanssa.

- yleinen ALV nostetaan 2% ja elintarvikkeiden ALV sekä kaupoissa että ravintoloissa palautetaan korkeimpaan ALV-luokkaan.

- varallisuusvero palautetaan.

- suurille eläkkeille, bonuksille ja määräsummia isommille erorahoille laitetaan hyvin korkea verotus. Suurten eläkkeiden verotuksen kiristäminen on olennainen toimenpide eläkepommiin liittyvän kestävyysvajeen hallinnassa.

Menonleikkaukset:

- YLE luopuu kalliista viihde- ja urheiluohjelmien lisensseistä ja antaa ne kaupallisten kanavien kilpailtavaksi sekä vähentää väkeä.

- Paikallishallinto yksinkertaistetaan. Nykyisellään on valtio, aluehallintovirastot, työvoima- ja elinkeinokeskukset, maakunnat ja kunnat eli 4 porrasta. Uudessa järjestelmässä voisi olla enää valtio, maakunnat, nykyisiä seutukuntia vastaavat piirikunnat ja pääkaupunkiseudulla metropolihallinto eli 3 porrasta. Maakuntahallintoporrasta kevennettäisiin ja metropolihallinto ei kuuluisi minkään maakunnan alaisuuteen. Piirikunnat voivat koostua kyläyhteisöistä ja metropolialue suurkaupunginosista, mutta jälkimmäiset toimisivat järjestöperiaatteella. Niillä olisi tiettyjä muodollisia erioikeuksia, kuten kotiseutuvaakunoiden käytön hallinnointi.

- Yliopistojen sisäänottoa rajoitetaan pääsykoeperusteisesti ja opintotuki muutetaan suoritepainotteiseksi. Kandidaatintutkinnoissa opintotuki olisi opintorahaa, sen jälkeisissä maisterintutkinnoissa tai lääketieteen lisensiaatin tutkinnoissa osittain opintolainaa.

- Asuntolainojen korkovähennysoikeudesta ja kotona teetätettävien palveluiden verovähennysoikeuksista luovutaan.

Ihan vilpittömästi ihmettelen, jotta mitä pahaa mielestänne sijaissynnyttämisessä on?

Käyttäjän mikkonummelin kuva

Sijaissynnytys kaupallistaa naisen lisääntymiskyvyn, ruumiin ja oikeuden omaan lapseensa, jonka on synnyttänyt. Melkein kaikissa maissa, joissa sijaissynnytystä harjoitetaan, kärsitään siihen liittyvistä ongelmista, kuten heikossa asemassa olevien naisten hyväksikäytöstä kun kohtu vuokrataan leivän eteen, oikeusriidoista lapsiin, ja siitä, että jotkut naiset joutuvat sukulaisten painostuksesta sijaissynnyttäjiksi auttamaan esimerkiksi naimisissa olevaa sisartaan. Sijaissynnytys-, hedelmällisyys- ja adoptioteollisuudesta on tullut myös suuria liiketoiminta-aloja sekä kehitysmaissa, että myös Yhdysvalloissa.

Pidän ilmeisenä, että sijaissynnytys sopisi erittäin huonosti myös Kristillisdemokraattien linjaan ja sen ajamiin perhearvoihin.

Käyttäjän MariaRajakari kuva

Juu, hyvät perustelut Mikolta, itseasiassa en ole tähän niin perehtynyt ja KD:n kanta ei ole tiedossa, mutta kuvastaisi hyvin KD:n linjaa, kuten sanoitkin :-), ja lapsettomuuden kohdatessa, pareilla on nykyisin käytössä hedelmöityshoidot ja en ymmärrä, miksi asiaa pitäisi enää laajentaa, maailmassa on myös paljon adoptiota tarvitsevia lapsia, jotka tarvitsevat perhettä ja kristillisen näkemyksemme mukaisesti äitiä ja isää. Myös sijaislapsia on, jotka tarvitsevat huolehtivaa kotia. Perhehoidontuki pitäisikin saattaa ajan tasalle, se on ihan ala-arvoinen ja verrattuna esim. sijaishuollon laitoshoidon kustannuksiin paljon halvempaa olisi silti, vaikka sitä nostettaisiinkin.

Huomautan myös, kultapieni Maria, että synttäripäivänäni ensi vuonna 19.03. mä voin pyytää jotain. Vaikka maanjäristystä Mäntsälässä. Ai niin, se oli viime synttärit.

Tosin se on niin kulunut juttu, että mä olen ennakkoon pyytänyt noin tuhat kerran isompaa lahjaa.

KD:N ei todellakaan pidä erota hallituksesta. 6 kansanedustajan puolue ei voi vaikuttaa oppositiosta kauheasti.
Jos kuitenkin sukupuolineutraalia avioliittolaki uhkaa mennä läpi tai menee läpi, silloin kannattaa erota hallituksesta ja katsoa pysyykö hallitus kasassa sen jälkeen. Ei välttämättä pysy, koska Vasemmistoliiton pysyminen on iso kysymysmerkki ja sitten koko olisikin enää 106-1 puhemies=105. Eli aika pieni enemmistö.

Käyttäjän MariaRajakari kuva

Niin, asia kerrallaan katsotaan. :-) Uskon kyllä, ettei mene läpi, Päivi Räsänen ei kuitenkaan ole mikään tyhmä ja puoluejohto uskoo hyvin vakaasti, ettei mene. Luottakaamme siihen. :-)(täytyyhän eri tavalla ajattelevien pyrkiä säilyttämään kasvonsa ja suotakoon se heille ;-))

Käyttäjän MariaRajakari kuva

P.S Se mikä helpotta myös huomattavasti asiaa on se, että puolueemme on asiasta yksimielinen, samoin kansanedustajat. Se ei ole mikään itsestäänselvyys. Asiasta ei tarvitse tapella puolueen sisällä ja sellainenhan voi vaikuttaa yhteishenkeen. :-)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja